YTH 11.12.2023 Livonian vapaus, osa 4 - Susi:
vanr Scottz
ylik KuiK
korpr Altrix
Siirtyminen toiminta-alueelle ja käskyanto
Susi oli ennen tehtävää edellisenä yönä siirtynyt joen pohjoispuolelle amerikkalaisen Chinook-kuljetushelikopterin kyydissä mukanaan ryhmäkohtainen kalusto sekä ryhmän ajoneuvo. Ajoimme partioajoneuvolla toistakymmentä kilometriä syvällä vihollislinjojen takana muutaman kilometrin päähän kohdealueesta. Yö ja vielä pitkälle aamupäivään vietettiin ajoneuvon välittömässä läheisyydessä naamioverkon alla katkonaisesti nukkuen ja silmä kovana vahtien vihollisen liikkeiden varalta. Odotimme kärsivällisesti joukkueenjohtajan käskyn ilmestymistä partioajoneuvon näyttöpäätteen ruudulle.
Sudelle annettiin ennakkotehtäväksi suorittaa tiedustelua vihollisen syvyydessä seuraavin tavoittein: tiedustelkaa varamiinoitteelle sijainti joen pohjoispuolelle, joka katkaisee tykistötukikohdassa vierailevien korkea-arvoisten upseerien pakoreitin kohti lännessä sijaitsevaa lentokenttää; vihollisen käyttämän epäsuoran tulen yksiköiden sijainti, laatu, määrä ja vartiointi; aiemmin mainittujen korkea-arvoisten upseerien sijainti, määrä, vartiointi ja mahdollisesti käytettävät pakoajoneuvot; muun tukikohdan alueella olevan viholliskaluston määrä, laatu, sijainti ja suuntautuminen.
Lähdimme liikkeelle noin tuntia ennen joukkueen pääosien liikkeellelähtökynnystä, ettemme paljastaisi toimintaamme liian aikaisin. Karttatiedustelun perusteella määrittelin kaksi tähystysasemaa noin kilometrin päästä kohdealueen pohjoisrajalta; jalkauttaisimme partioautolla noin 300 metrin päähän tähystyspisteistä, sillä vaikka emme haluaisi paljastaa toimintaamme, niin meillä oli loppujen lopuksi kova kiire. Suoritimme vielä viime hetken tarkistukset ja pakkasimme amerikkalaisten lainaaman antimateriakiväärin mukaan; ehkäpä sille olisi käyttöä.
Tiedusteluvaihe
Vaikka oli vasta kello yksi päivällä, niin hämärtymisen saattoi jo aavistaa katsellessani sadepilviä kun ajoimme kohti ensimmäistä tähystysasemaa. Lähestyimme varoen pienen kinttupolun ja hiekkatien risteystä. Pistimme Altrixin kanssa munat turpeeseen samalla kun KuiK suojaisi selustaamme. Aivan ensiksi havaitsin Tarnowiin johtavalla tiellä tiesulun, joka sulkisi pakoreitin Tarnowin kautta ilman kontaktia. Suuntasin katseeni peltoaukean reunalla olevaa aaltopeltihallia kohti ja pystyin hyvin nopeasti päättelemään, että etsimämme tykistötukikohta oli nyt valvovien silmiemme alla.
Perunapellon päähän vihollinen oli parkkeerannut kolmen 2S3-panssarihaupitsin tuliasemajaoksen naamioverkkojen alle odottelemaan tulikäskyjä. Itse halliin oli parkkeerattu jokunen BM-21 -raketinheitin jotka näkyivät auki jätetyn hallioven raosta. Keskellä tukikohtaa näkyi viestiasemakuorma-auto radioantennit viritettynä sekä useampi teltta; mielessäni laskeskelin patterin tai patteriston komentopaikan löytyneen.
Päätelmääni vahvisti havainnot lukuisista ympäriinsä haahuilevista taistelijoista avoimen taivaan alla ja perunapellon eteläreunaan kaivetuista taisteluasemista, jotka katsoivat joen toiselle puolelle ilmatorjuntakonekiväärin ja panssarintorjuntaohjuksen voimin. Muutama miehistönkuljetusajoneuvo näkyi myös alueella ja aloin laskeskelemaan, että nyt ei taida riittää joukkue tai kaksi miesmäärässä. Lisäksi muutama miehistönkuljetusajoneuvo partioi läheisillä teillä; nyt olisi olla paljastumatta.
Aikamme katsottuamme siirryimme takaisin partioajoneuvolle, jolla suoritettiin nopea moottorimarssi toisen tähystysaseman pohjoispuolelle. Taas samalla kuviolla siirryimme asemiin ja täydensimme aikaisempia näköhavaintoja. Nyt pystyin erottamaan viestiajoneuvon viereisten telttojen välistä upseerikolmikon, joka kävi verkkaisen oloista väittelyä ja/tai tilannepäivitystä. Lisäksi huomasin taistelupanssarivaunun peltihallin takana, joka katsoi niin ikään joen ylitse suuntaamme.
Eteläisessä aidatussa, entisessä sotilasparakissa havaitsimme tavan jalkaväen lisäksi yhden BMP-1P -rynnäkköpanssarivaunun, joka katseli etelään johtavan tien suuntaan. Nyt pystyin varmistamaan, että aikaisemmin havaituista partioivista ajoneuvoista konetykillinen BTR-80A -panssaripyöräajoneuvo kävi välillä kääntymässä myös eteläisessä tukikohdassa. Kuitenkaan en ollut havainnut tähystyspaikasta noin 600 m etelään sijaitsevan sillan lähistöllä mitään liikettä, joten alustava miinoitusalue vaikutti passelilta.
Miinoittaminen ja siirtyminen tuliasemaan
Ilmoitin joukkueenjohtajalle tekemämme havainnot ja lähdimme hakemaan partioajoneuvolta mukaan ottamiamme 14 telamiinaa. Pakkasimme 6 telamiinaa reppuihimme ja KuiK kantoi loppuja laatikossa kohti x-risteystä, johon olin kaavaillut miinoitetta. Lähestyessämme Altrix huomasi hyvin nopeasti, että miinoitusalueen itäpuolisessa metsässä pyöri satunnaisia vihollispartioita. Lisäksi läheinen silta oli suljettu ajoneuvoliikenteeltä tuhoutuneen kuorma-auton ja rynnäkköpanssarivaunun raatojen toimesta. Samalla alkuperäinen miinoitussuunnitelma lensi roskiin ja meidän olisi siirryttävä enemmän länteen kohti Brenan kylää, johon johtavan tien varteen oli kaavailtu toissijainen miinoitusalue. Ilmoitin joukkueenjohtajalle uudet aikeemme ja palasimme takaisin partioauton luokse.
Nopeasti katsoin kartasta sopivan paikan noin 800 metriä pohjoiseen miinoitusalueelta ja käskytin KuiKin ajamaan reippaasti meidät jalkautuspaikalle. Lähestyessämme jalkautusta yllättäen vasemmalla puolellamme ollut metsä muuttuikin hakkuuaukeaksi ja käskin KuiKin äkkiä ottamaan tien sivuun, ettei taistelupanssarivaunu tai panssaritorjuntaohjus päättäisi muuttaa partioautoamme tulipalloksi. Ilmeisesti vihollistakin painoi taisteluväsymys, kun jäimme huomaamatta. Jalkautimme ja aloitimme pitkän matkamme kohti miinoitusta.
Aikamme talsittuamme miinat sekä repussa että laatikossa pääsimme noin 200 metrin päähän tiestä ja käskin jättää laatikon taaksemme; ensimmäiset 7 telamiinaa kannettaisiin repuissa tielle. Kun vihollista ei kuulunut tai näkynyt, niin käskin asentamaan 3 tielle sekä 2 kummallekin puolelle tietä limittäin miinoitteen etupuolelle. Palasimme takaisin laatikolle ja toistimme saman noin 50 metriä ensimmäisestä miinoitteesta länteen: mikäli upseereilla olisi suojasaattue ja se ajaisi miinoitteeseen, niin hyvällä lykyllä viimeistään toinen miinoite katkaisisi liikkeen. Miinoitteen suoritettuamme palasimme takaisin partioajoneuvolle.
Aloin jalkautuspaikalla aikani kuluksi kiikaroimaan vihollisen suuntaan tarkemmin ja havaitsin viestiajoneuvon vieressä avomallisen UAZ-469 -jeepin, joka oli erittäin vahva kandidaatti upseerien henkilökohtaiseksi ajoneuvoksi. Ilmoitin havainnostani joukkueenjohtajalle ja totesin, että voisimme noin 1600 metrin päästä ampua jeepin moottorin tuhannen nuuskaksi lainatulla antimateriakiväärillä.
Joukkueenjohtaja hyväksyi ehdotukseni ilmoitettuani, että olisimme noin kahdeksan minuutin siirtymän päässä toisesta tähystysasemastamme, josta avautuisi tarkkuuskiväärillemme parempi tuliala koko tykistökohdan alueelle. Niinpä jäimme odottamaan sateen muuttumista myrskyksi ja illan hämärtymistä samalla kun muu joukkue teki omia temppujaan vihollistukikohdan eteläpuolella.
Joukkue aloittaa varsinaisen tulitaistelun
Kun muu joukkue oli saanut omat varamiinoitteensa tehtyä, siirtyi joukkue tukikohdan länsipuolelle ja alkoi haarukoimaan vihollisen panssarikalustoa ryhmäkohtaisen panssaritorjunta-aseistuksen kantamalle. Haastavasta hyökkäyssuunnasta johtuen pääasiassa vihollisen panssarihaupitsit olisivat suoraan Ahman tulilinjalla. Jäimme odottamaan Epan ilmoitusta tulenavauksesta ja kun se vihdoin kuului, annoin myös käskyn Altrixille avata tuli kohti upseeriston jeeppiä. Hämärästä ja runsaasta sateesta päätellen oli vaikea päätellä iskemien kohdat, mutta toisaalta meillä oli sentään 60 patruunaa käytössä, joten Altrix jatkoi tulitusta haasteista välittämättä, kunnes jeeppi lopetti pakoyrityksen tapaisen liikkumisen tukikohdan pihalla.
Käskin vielä varmemmaksi vakuudeksi poistamaan vihollisen ilmatorjuntakonekiväärin yhtälöstä, sillä sen tuliala voisi kattaa lähestyvän oman joukkueen. Hetken kiivaan tulituksen jälkeen Altrix ilmoitti ammuksiensa loppuneen, mutta ITKK oli poissa pelistä ja jeeppi ei enää liikkunut panikoivien upseerien säntäillessä ympäri tukikohdan pihamaata. Tässä vaiheessa pakkasimme tavaramme partioautoon ja Altrix vaihtoi henkilökohtaiseen tarkkuuskivääriinsä. Käskin KuiKin ajamaan renkaat soikeana takaisin kohti toista tähystysasemaa, johon asetuimme katsomaan taistelukentän ylitse.
Sillä välin muu joukkue oli poistanut Bemarin yhtälöstä ja niitannut joukon vihollisen jalkamiehiä, kuitenkaan panssarihaupitseja ei ollut vielä saatu tuhotuksi. Jossain välissä tiellä partioinut BTR-80A teki uhkarohkean hyökkäyksen kohti Ahman ja Karhun asemia. Hetken päästä joukkueenjohtaja ei enää vastannut yhteyskokeiluihini radioverkossa ja tiedustelin muilta ryhmiltä Karhun vointia. Epäselvässä tilanteessa ilmoitin ottavani joukkueen haltuuni ja käskin Ilveksen tukemaan Ahmaa panssarihaupitsien tuhoamisessa.
Ahma sai lopulta ammuttua omalla PST:llä kaksi panssarihaupitseista ja kaluston huventuessa käskin tarvittaessa käyttämään hävityspanoksia tykkien tuhoamiseen. Ahmasta rohkea yksinäinen taistelija, Pionjaer, lähti juoksemaan noin 200 metrin matkaa avomaastossa samalla kun tulta vaihdettiin osapuolten välillä. Muu joukkue suojasi omalla tulellaan, joskin Sudelle oli aavistuksen haasteellista saada tarkkoja osumia .338 Lapua Magnumilla kilometrin päähän haastavissa olosuhteissa. Kuin ihmeen kaupalla Pionjaer onnistui asemaan hävityspanoksen ajastimella ja palasi takaisin Ahman luokse ottaen vain muutamia naarmuja vihollisen tulituksesta.
Vihollinen oli varsin nopeasti melkoisessa kaaoksessa tukikohdassaan, kun sekä pohjoisesta että lännestä vaikutettiin joukkueen suorasuuntaustulella, joka oli sanalla sanoen melkoista roikkoa etäisyyksien ja sääolosuhteiden puolesta. Vihollisen upseerit eivät tienneet lopulta mitä tehdä, niin Ahman jo ottaessa tappioita käskin Altrixia hiljentämään yhden avoimella makoilevan upseerin; sille miehelle ei suotaisi mahdollisuutta paeta kun tulisi takaisin järkiinsä. Jonkin ajan kuluttua myös panssarintorjuntaohjus oli hiljennetty linnoitteiden yhteydestä.
Vaikeudet alkavat kasaantua
Kun kaikki kolme panssarihaupitsia oli tuhottu, aloin tekemään suunnitelmia aaltopeltihallissa olevien kevyiden raketinheittimen suhteen. Kuitenkin suunnitelmat viivästyivät, kun Ilveksen selkään soluttautunut vihollinen onnistui lakaisemaan puolet Ilveksestä ja Ahma oli jo valmiiksi kärsinyt tappioita. Siihen perään vihollinen jatkoi edelleen muun joukkueen ahdistelua ja vaikka Altrix parhaansa mukaan antoi tulitukea aukealla rynniviä jalkamiehiä vastaan, kunnes tarkkuuskiväärin patruunat loppuivat, oli pian joukkueen tilanne heikentynyt huomattavasti. Tässä vaiheessa sumplien jo hiukan, että mitenköhän meidän käy ja hetken mielessäni kävi skenaario, että käskisin perääntymään.
Karistin kuitenkin tämän vaihtoehdon mielestäni varsin pian ja lähdimme miehissä hakemaan partioajoneuvolta raskaan lastin PST-kalustoa sekä pakkasin omaan reppuuni kaksi hävityspanosta: ylemmän johtoportaan antama tehtävä oli aiheuttaa mahdollisimman paljon tappioita vihollisen epäsuoran tulen yksiköille. Olin päättänyt, että taistelua etäältä johtanut ja tukenut Susi saisi laittaa kätensä saveen. Samalla kuulin radiosta, että kumpikin ryhmä oli enää vahvuudella 1+1, joten liitin Ahman rippeet Ilvekseen viestiliikenteen ja toiminnan yksinkertaistamiseksi. Toistin uudelleen käskyni, että Ilves hyökkäisi myös peltihallille koukaten lounaasta samalla kun Susi lähestyisi melko suoraviivaisesti pohjoisesta.
Raskaiden kantamuksiemme kanssa lähdimme marssimaan kohti etelää, ylittäen joen uimalla lähes 50 kilon henkilökohtaisissa kantamuksissa. Lähestyimme avomaastossa pellon ylitse kohti peltihallia asettaen hallin itsemme ja vielä elossa olevan taistelupanssarivaunun väliin. Väistelimme vihollisen jalkapartioita pimeydessä naamiopukumme turvin ja pääsimme livahtamaan peltihallin reunalle. Varovasti oven raosta kurkkimalla erotimme lopulta seitsemän BM-21 -raketinheitintä ja ylätasanteilla partioivia vartiomiehiä. Vihollisen jalkapartiot alkoivat lähestymään meitä ja pikkuhiljaa oli pakko tehdä päätös: asentaako räjähteet seinään vai mennä sisälle halliin.
Vihollinen päätti puolestamme kävellessään suoraan meitä kohti, jolloin rikoimme hiljaisuuden pimeydessä ja ammuimme pihalta lähimmät partiot hengiltä. Ylätasanteilla heränneet vihollissotilaat ilman valonvahvistimia saivat pian liittyä toveriensa seuraan, kun pimeydessä hehkuvat vihreät silmät ja sopivassa määrin annosteltu 7,62 x 39 mm patruunoiden kimara siirsi heidät hiljaiseen vartioon. Samalla kun hermoilimme mahdollisesti vahvistua, ryntäsin yksin sisään ja asensin kummallekin puolelle hallia mahdollisimman keskelle ajoneuvon runkoon kiinnitettynä hävityspanoksen 15 minuutin ajatuksella.
Poistuminen toiminta-alueelta kohti omia asemia
Tässä vaiheessa ilmoitin Ilvekselle, etteivät enää yrittäisi hyökätä hallille ja ottaisivat taistelupanssarivaunun maalikseen; tämä tuhottiin jonkin ajan kuluttua. Samalla Susi taisteli itsensä pois hallin ympäristöstä takaisin pellolle ja käskin Altrixin muuttamaan paluureitille jo aiemmin jääneen BTR:n tulipalloksi. Hetken päästä ohjus sujahti matkaan ja pimeyteen ilmestynyt valoefekti hääti panssariajoneuvon viereen jäänyttä vihollisjalkaväkeä kauemmaksi. Päätin siirtyä takaisin partioajoneuvoa kohti Kolembrodyn sillan kautta, sillä se olisi partioajoneuvomme poistumisreitti. Ylitimme sillan ilman vastarintaa, mutta Kolembrodyn kyläraitilla oli kiertopartio, joka havaitsi hämärässä valaistuksessa partiomme, jolloin niittasimme yhden tai kaksi taistelijaa paeten idässä olevaan metsikköön.
Hetken metsässä talsittuamme Altrix huomautti, että pian läheinen vihollisen kiertopartio kävelisi syliimme. Käskin partion maihin ja lähimpänä vihollista ollut KuiK sai laskea, kuinka viisi taistelijaa kävelisi noin kolmen metrin päästä. Sudella oli kuitenkin rutkasti onnea matkassa, kun vihollisen taistelijoilta puuttuivat valonvahvistimet ja Suden taistelijoiden naamiopuvut pelastivat tilanteen ilman että jouduimme puuttumaan asein. Hetken tasattuamme hengitystämme jatkoimme matkaa ja samalla kun marssimme kohti partioautoa, niin peltihallille asennetut hävityspanokset räjäyttivät seitsemän kevyttä raketinheitintä ilmaan ilmeisesti ottaen muutakin kalustoa matkaansa suunnattomassa tulipallossa, joka valaisi taivaanrantaa.
Susi nousi viimeisen kerran partioajoneuvoon ja käskin miehille ottamaan normaalin taisteluvarustuksen kantoon, mikäli joutuisimme hylkäämään auton. Joukkueen kokoontumispaikaksi oli määritelty Krsnikin radiomastot, jonne Ilves suuntasi jo jalkaisin. KuiK ohjasti auton Kolembrodyn pohjoispuolelle suoran päähän ja ajoimme kaasu pohjassa kohti etelässä häämöttävää siltaa; ainoana hidasteena oli vihollisen taistelija, jonka kohtaloksi tuli tulla KuiKin yliajamaksi. Sillan ylitettyämme onnistuneesti jatkoimme kohti Tarnowin ja Grabinin välistä peltoaukeaa, josta siirryimme Borekin kautta kohti Krsnikin radiomastoja, jossa Ilveksen rippeet olivat jo varmistamassa aluetta. Joukkueen rippeet kokoontuivat propagandakuvaa varten Suden auton eteen ja saatoimme vihdoinkin hengähtää pitkän päivän jälkeen.