Saari: Tanoa
Tehtävä: yth 30 Helmi (Revisited)
Yleistilanne
Venäjän asevoimat ovat suorittaneet maihinnousun Tanoan saarille. Neuvotteluista huolimatta selkkausta ei kyetty hoitamaan ilman vihamielisyyksiä. Osasto Kyllikki on lähetetty pysäyttämään vihollisen kärkijoukkojen eteneminen syvemmälle sisämaahan. Lähin vihollinen on osasto Kyllikistä yhden kilometrin päässä pohjoiseen. Varokaa liikkumista ajoneuvoilla, sillä vihollinen todennäköisesti näkee jo pitkälle raskaalla kalustollaan.
Osasto Kyllikille on annettu puolustusalueen rajat, joita joukkueenjohtajan tulee puolustustaistelussa noudattaa.
Joukkueen tehtävä
Osasto Kyllikin tehtävä on torjua vihollisen hyökkäys ja estää sitä etenemästä syvemmälle sisämaahan. Vihollinen ei saa päästä pitkälle risteyksien Alpha ja Bravo ohitse, muuten se pääsee vielä puolustukseen valmistautuvien joukkojen kimppuun.
Arvio vihollisen toiminnasta
Venäläisten kärkijoukkona toimii yksi tai kaksi taistelupanssarivaunulla vahvennettua mekanisoitua jalkaväkijoukkuetta. Vihollisen panssaritiedustelu-osien odotetaan olevan osasto Kyllikin nykyisessä sijainnissa noin kymmenen minuutin kuluttua. Vihollinen pyrkinee murtoon osasto Kyllikin alueella ja jatkanee etenemistään syvemmälle sisämaahan.
Hyökkäys tapahtunee jalkaväen ja panssaroitujen ajoneuvojen yhteistoimintana suoraviivaisena yrityksenä tuhota etenemistä hidastavat joukot.
Kalusto
Laajennettu YTH-kalusto (= joukkueen kaikki raskaat aseet sekä viesti- ja pst-laatikot).
Kellonaika ja sää
18.10. klo 8.00. Odotettavissa selkeää tai puolipilvistä.
Karttakuva toiminta-alueesta:

